Solidsport lanseerattiin vuonna 2016 ja tänä päivänä Solidsport on Pohjoismaiden suurin urheilun livestriimausalusta. Parhaimmillaan suoria lähetyksiä on yli 3000 viikossa. Yksinkertaisen tuotannon, jakelun ja tarpeettomien välittäjien puuttumisen avulla me olemme luoneet miljoonia euroja urheilulle.
Näin syntyi Pohjoismaiden suurin urheilun livestriimausalusta.
Huomasimme, että urheilu oli pitkään jäljessä digitaalisessa kehityksessa. Sillä aikaa kun muut alat tulvivat älykkäitä digitaalisia ratkaisuja, urheilu oli luottanut perinteisiin menetelmiin ja tekniikkoihin.
Näimme huolestuttavan trendin nuorten keskuudessa, vähentyneen urheilun muodossa, samalla kun e-urheilu houkuttelee yhä enemmän urheilijoita ja suurempaa yleisöä digitaalisten innovaatioiden sekä loistavan viihdearvon luomisen myötä.
Tajusimme, että ainoa tapa, jolla urheilu voi olla merkityksellistä tulevaisuudessa, on digitalisoida se ja saada se helposti kaikkien saataville digitaaliselle alustalle.
Tästä taustaa vasten syntyi idea Solidsportista, joka kokoaa kaikki urheilulajit, tasosta riippumatta, yhteen paikkaan ja jonka avulla urheilu saadaan helposti kaikkiel ulottuville uudella ja houkuttelevalla tavalla.
Perusideana oli tarjota yksinkertainen mutta ammattimainen tapa tuottaa ja lähettää urheilua suorana, jotta joukkueet, seurat ja urheiluliitot voisivat itse tuottaa sisältöä.
Lähetysten yksinkertaisuuden lisäksi oli myös tärkeää, että tuotetusta sisällöstä voidaan veloittaa, jotta tuotettaisiin uusia tuloja urheilulle ja saataisiin Solidsport kasvamaan.
Optimaalinen ratkaisu
Urheilun suoran lähetyksen tekeminen on helppoa ja edullista ja lähetysten tallentaminen tuntui optimaaliselta ratkaisulta kaikille urheilulajeille, tasosta riippumatta. Vaikka paras paikka urheiluelämysten kokemiseen on paikana päällä, se ei ole aina mahdollista käytännössä. Aika ja paikka ovat rajoitettuja, ja urheilijat haluavat nähdä saavutuksensa jälkikäteen.
Välitön menestys
Solidsport perustettiin maaliskuussa 2016 tavoitteenaan luoda paras mahdollinen alusta urheilun livestriimaamiseen ja kokemiseen verkossa.
Solidsport halusi keskittyä yksinkertaisuuteen ja mullistaa urheilun livestriimauksen. Kallis ja monimutkainen tekniikka korvattaisiin yksinkertaisella ja halvalla tekniikalla, joka on kaikkien saatavilla.
Liveurheilulla ei enää tarkoiteta vain huippu-urheilun kuvaamista tulomallilla, joka suosisi ensisijaisesti oikeuksien tarjoajia ja välittäjiä.
Solidsport halusi tehdä tapahtumien kautta tulojen ansaitsemisesta helppoa, sekä yhtä ilmiselvää kuin makkaroiden tai pääsylippjen myymisestä.
Solidsport halusi myös auttaa urheilua tallentamaan kaikki urheiluhetket ja saavutukset tarjoamalla rajoittamattoman määrän tallennustilaa. Kannattajien ja sukulaisten, mutta ennen kaikkea urheilijoiden itsensä iloksi, jotka haluavat nähdä, analysoida ja jakaa saavutuksia jälkikäteen.
kallista, minkä seurauksena vain muutamaa urheilulajia voitiin lähettää. Ja suurin osa kaikista lähetysten tuottamista tuloista meni tuotantoyhtiöille. Marraskuussa 2016 teimme ensimmäiset suorat lähetykset käsipallon Swedish Cup tapahtumasta, joka perustui kuluttajatekniikkaan, iPadien muodossa. Lähetyksistä tuli välitön menestystarina, jota seurasi 1369 livestriimattua ottelua salibandyn Storvretacupissa.
Aloittamalla urheilun tarpeista ja olosuhteista Solidsport on kehittänyt täydellisen palvelun suoratoistoa varten, jonka avulla joukkueet, seurat ja urheilutapahtumat voivat ansaita rahaa.
Vuodesta 2016 lähtien lähetysten määrä on yli kaksinkertaistunut vuosittain, ja nyt Solidsport on Pohjoismaiden suurin urheilun striimausalusta. Alustalla on yli miljoona käyttäjää, ja seuroille on maksettu yli 4 miljoonaa euroa. Ja se on vasta alkua.
Intohimo tekniikkaan ja urheiluun
Kaiken tekemisen ytimessä on halu kehittää älykkäitä ja innovatiivisia teknisiä ratkaisuja, jotka mahdollistavat urheilun välittämisen laajemmalle yleisölle. Tämä yhdistettynä intohimoon mahdollista urheilun jännityksen ja ilon jakaminen yleisölle – missä tahansa, on Solidportin tärkein liikkeellepaneva voima.
Visio
Solidsportin visiossa kaikkia urheilulajeja, tasosta riippumatta, voidaan livestriimata katsojille. Alentamalla urheilun kynnystä, haluamme innostaa enemmän urheilua ja myötävaikuttaa parempaan yhteiskuntaan, jossa enemmän ihmisiä liikkuu ja useammat ihmiset tuntevat olonsa hyväksi.
Tavoite
Tarjota digitaalinen foorumi, joka korvaa tarpeettomat välittäjät ja jonka avulla kaikkien urheilulajien on helppo välittää lyömätön urheilukokemus verkossa ja tuottaa uusia tuloja urheilulle
Solidsport perustettiin visiolla, jossa kaikilla urheilulajeilla on mahdollisuus striimata kaikilla tasoilla.
Hammarbybacken 27
Stockholm, Sweden
+46(0)8 462 62 10
info@solidsport.com
© Copyright 2020 – Solidsport | Kuvat: Bildbyrån